Ihmiset 

Esteettömyyskartoittaja Tea Tuohioja haluaa tehdä Levistä Euroopan esteettömimmän matkakohteen

Tea Tuohioja tuottaa Tunturi-Lapissa esteettömyyden asiantuntijapalveluita. ”Jos seurueessa on yksikin esteettömyyttä tarvitseva, koko seurue valitsee esteettömän majoituksen ja palvelut”, hän sanoo.

Sirkassa asuva Tea Tuohioja tekee työtä sen eteen, että Levistä kehittyy Euroopan esteettömin matkakohde. Kuva: Jukka Rajala

Leville pari vuotta sitten muuttanut Tea Tuohioja on yksi Invalidiliiton hyväksymistä esteettömyyskartoittajista.

Viime vuonna perustamansa Estea -yrityksen kautta toimiva Tuohioja hankki alalla vaadittavan koulutuksen Tampereen Ammattikorkeakoulun järjestämältä kurssilta vuonna 2023.

Aiemmin hän toim

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä