Moderni pölynimuri ja kuivaava pesukone säästävät aikaa ja vaivaa

Iso osa arjen pyörittämisestä pyörii samojen askareiden ympärillä. Ruoanlaiton lisäksi paljon aikaa kuluu varsinkin siivoamiseen ja pyykkien pesemiseen. Nykyaikaiset välineet auttavat tekemään arjesta hieman helpompaa ja vähentävät aikaa, jota esimerkiksi siivoamiseen ja pyykinpesuun tarvitaan. Moni uusia laitteita kokeillut ei haluaisi palata käyttämään vanhoja laitteitaan enää mistään hinnasta.

Robotti-imuri ei yllä joka paikkaan

Robotti-imurit ovat viime vuosina saaneet paljon huomiota mediassa, ja ne ovatkin helpottaneet siivoamista merkittävästi monissa kodissa. Niiden heikkous on kuitenkin se, että ne eivät yllä joka paikkaan. Laadukas käsikäyttöinen imuri mahdollistaa siis yhä kaikista tehokkaimman siivoamisen. Esimerkiksi Hobbyhall.fi-verkkokaupan valikoimassa moni monikäyttöinen pölynimuri on suunniteltu niin, että sillä on helppo imuroida vaikeimmatkin kohdat.

Vaikka nykyaikaiset imurit ovat aiempaa monipuolisempia, ne ovat silti kevyempiä kuin vuosikymmeniä vanhat mallit. Esimerkiksi monelle vanhukselle moderni ja kevyt pölynimuri voisi tuoda helpotusta siivoustyöhön. Uusi pölynimuri voi siten olla esimerkiksi hyvä lahja mummolle.

Uusissa imureissa on esimerkiksi pestävä moottorin suodatin, helposti tyhjennettävä pölykammio ja suuri imuteho. Suosittuja merkkejä esimerkiksi Hobby Hallin verkkokaupassa ovat Philips, Xiaomi ja Electrolux.

Kuivaava pesukone maksaa itsensä takaisin

Kuivaava pesukone on tyypillisesti normaaleja pesukoneita kalliimpi, mutta se voi maksaa itsensä takaisin nopeasti. Kuivaava pesukone maksaa esimerkiksi Hobbyhall.fi-verkkokaupassa reilusta 400 eurosta noin 2 500 euroon. Halvimmat mallit voivatkin tuoda säästöjä verrattaessa siihen, että ostaisi pesukoneen ja kuivausrummun erikseen. Suosittuja merkkejä ovat esimerkiksi Hoover, Bosch ja AEG.

Kuivaava pesukone on myös tilaihme. Sen sijaan, että pesuhuoneesta pitäisi varata erikseen tila pesukoneelle ja kuivausrummulle, tämä laite hoitaa molemmat tehtävät. Sen vuoksi se on kätevä vaihtoehto myös pienissä yksiöissä asuville. Seuraavassa on lisää vinkkejä pyykinpesukoneen valintaan sinkuille.

Laite pesee ja kuivaa pyykit samassa tilassa, joten käyttäjän ei tarvitse siirtää vaatteita eri koneeseen pesun jälkeen. Monissa malleissa on myös älykkäitä toimintoja, kuten automaattiset pesu- ja kuivausohjelmat, jotka tunnistavat pyykin määrän ja tyypin, ja siten säästävät energiaa ja vettä. Monet mallit sisältävät myös kätevän höyrytoiminnon, joka vähentää ryppyjä ja raikastaa vaatteita.

Siistissä kodissa viihtyy paremmin

Siistissä ja hyvin järjestellyssä kodissa viihtyy paremmin. Aina ei kuitenkaan jaksa alkaa siivoamaan, kun kaikki energia on kulunut töihin, arjen pyörittämiseen ja rakkaisiin harrastuksiin. Modernit kodinkoneet voivatkin helpottaa siivousurakkaa ja voit keskittyä enemmän esimerkiksi siihen, mitä uudet herkulliset reseptit saavat aikaan keittiön puolella.

Siisteyden ja järjestyksen vuoksi myös hotellihuoneeseen on niin moni saapua. Hotellihuoneet suunnitellaan muutenkin tarkkaan viihtyisyyden kannalta, joten niistä voi ottaa hyviä vinkkejä myös omaan sisutukseen ja kodin suunnitteluun. Tällä sivulla esitelläänkin käteviä vinkkejä, miten kodistaan voi tehdä hotellihuoneen veroisen.

Siivousvinkeistä mainittakoon, että säännöllinen siivous auttaa pitämään kodin puhtaana ja viihtyisänä, vaikkakin esimerkiksi ikkunoille riittää pesu keväisin ja syksyisin. Aloita aina pölyjen pyyhkimisestä ja lattioiden imuroinnista. Käytä kulmissa ja kapeissa tiloissa pölynimurin erikoissuuttimia, jotta saat kaiken lian pois. Pyykinpesu taas on hyvä järjestää niin, että hyödynnät pesukoneen kapasiteettiä täysin ja peset mahdollisimman täysiä lasteja. Katso myös lisää vinkkejä kodin siistinä pitämiseen.