Ihmiset 

Pekka Peltonen oli toistakymmentä vuotta laajan kunnan ainoa lääkäri

Kunnanlääkäri Pekka Peltonen olisi täyttänyt tänä vuonna sata vuotta. Peltonen tunnettiin Kittilässä aikansa suurena persoonana.

Taiteilija Reijo Raekallio maalasi muotokuvan kunnanlääkäri Pekka Peltosesta tämän jäädessä eläkkeelle. Raekallio kertoo, että Peltonen istui Pöntsössä maalattavana ja kertoi tarinoitaan. Kunnanlääkäri oli tullut aiemmin tutuksi jo koulutarkastuksissa ja kapakoissakin. Muotokuva on nähtävillä terveyskeskuksen aulassa. Kuva: Miika Sirkiä

Kittilässä pitkän ja arvostetun työuran tehnyt Pekka Peltonen ja muut kunnanlääkärit olivat Suomessa yksityisyrittäjiä, jotka saivat peruspalkan kunnalta ja perivät hoitamiltaan potilailta maksun. Kunnan tuli järjestää lääkärille korvauksetta asunto ja vastaanottotilat. Kunnanlääkäri vastasi myös ne

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä